Menu

Ruisrock – suomalaisen festarikesän aatelia

Turun Ruissalossa vuosittain järjestettävä Ruisrock on jo vuosikymmenien ajan ollut monelle kesän odotetuin tapahtuma. Se hurmaa kävijänsä niin vuodesta kuin

Mitä tehdä, kun kesään on vielä aikaa ja festarikaipuu iskee?

Festarit herättävät tunteita, sillä se on aikaa, kun ihmiset heittäytyvät nauttimaan kesästä ja irrottautuvat talvisen arjen kiireistä. Se on aikaa,

Helsingin kesän festarit ja yleisötapahtumat

Kesällä voi viihtyä muuallakin kuin mökillä maalla, eikä festareitakaan varten tarvitse lähteä keskelle peltoa jonnekin maakuntaan. Kesäisin henkiin heräävä Helsinki

Kuinka ottaa kaikki huomioon kesän festarireissujen suunnittelussa?

Kuten millä tahansa lomamatkalla tai tapahtumissa, myös festareilla saattaa tapahtua asioita, joihin ei ole pystynyt ennalta varautumaan. Monet asiat kuitenkin

Rock Werchter -festivaali

Rock Werchter on suuri musiikkifestivaali, joka järjestetään joka kesä Belgiassa Werchter-nimisessä kaupungissa. Festivaalilla on hyvin pitkät perinteet, sillä ensimmäisen kerran

Suosituimmat festivaalitapahtumat ympäri maailmaa

Joka vuosi maailmalla järjestetään toinen toistaan mielenkiintoisempia festivaalitapahtumia. Ne keräävät ihmisiä maapallon joka kolkasta yhteen juhlimaan ja saamaan unohtumattomia elämyksiä.

Kesän kohokohta kaupungissa

Monet talvella hiljaiseloa viettävät kaupungit heräävät eloon kesän kynnyksellä. Kadun kulmiin avataan jäätelökioskit, talviteloilla olleiden terassien pressut siirretään syrjään ja

Helsinkiläiset festivaalit

Helsingin kesän festivaalitarjonta palvelee jokaista musiikkimakua – suomalaisesta iskelmästä vaihtoehtoiseen elektromusiikkiin. Helsinkiin tulee vuosittain keikkailemaan monia maailmanluokan artisteja, mutta aito

Nämä on koettava – Suomen vetovoimaisimmat festivaalit

Kesäisin Suomi herää eloon aivan uudella tavalla. Pitkän talven jälkeen ja kesän vihdoinkin koittaessa avautuu maassamme myös festarikausi, joka jatkuu

Tervetuloa festarikesään rockinhellsinki.fi:hin!

Kesäfestarit ovat monelle vuoden odotetuin kohokohta ja niitä suunnitellaan hyvissä ajoin ennen itse tapahtumaa. Kotimaastamme löytyy useita sisällöltään ja teemaltaan