Menu

Helsinkiläiset festivaalit


Helsingin kesän festivaalitarjonta palvelee jokaista musiikkimakua – suomalaisesta iskelmästä vaihtoehtoiseen elektromusiikkiin. Helsinkiin tulee vuosittain keikkailemaan monia maailmanluokan artisteja, mutta aito festaritunnelma, oheistoiminta ja mahdollisuus nähdä monta artistia yhden lipun hinnalla – tai jopa ilmaiseksi – vetää jättiyleisöjä kaupunkifestareille vuodesta toiseen. Vaikka musiikki onkin vielä tärkeässä osassa festareita, on erityisesti pääkaupungissa nähtävissä selvä muutos kohti laajempaa festivaalikokemusta runsaine ruokatarjontoineen ja laajentuneine taide-elämyksineen.

Flow Festival

Yksi merkittävimmistä ja kansainvälisestikin tunnetuimmista festivaaleista on vuodesta 2004 lähtien elokuussa järjestetty Flow Festival. Nykyisin Helsingin Suvilahdessa teollisuusalueella pidettävä musiikki- ja kaupunkikulttuurifestivaali keräsi yli 80 000 kävijää vuonna 2018. Flow Festival onkin tällä hetkellä suurimpia suomalaisia festareita lipunmyynnissä verrattuna, ja enemmän kävijöitä on vain esimerkiksi legendaarisessa Ruisrockissa. Lukuisia kertoja Suomen vuoden festivaalina palkittu tapahtuma tunnetaan myös erityisesti visuaalisesta taiteestaan sekä erinomaisesta ruokatarjonnastaan.

Festivaalikansa saa nauttia eri musiikkigenreistä sekä live-artistien sekä lukuisten DJ:den soittamana. Aluksi indie- ja urbaanimusiikkiin yhdistetyllä festarilla on soittanut lukuisia maailmantähtiä aina Kendrick Lamarista Björkiin ja Iggy Popista Manic Street Preachersiin. Nykyään Flow Festival tunnetaankin edelläkävijänä, jonne saapuu tämän hetken kuumimmat nousevat nimet, sekä tietenkin vanhat, vahvat suosikit. Vuonna 2019 festivaaleille odotetaan esimerkiksi jo 1970-luvulla perustettua The Curea.

Weekend Festival

Weekend Festival on vielä verrattain nuori, mutta sitäkin suositumpi festivaali pääkaupunkiseudulla. Ensimmäisen kerran Weekend näki päivänvalon vuonna 2012, jolloin se vielä järjestettiin Espoon Luukissa. Harvinaisen huonosti liikenteen kannalta toiminut festivaali siirrettiin kuitenkin seuraavaksi vuodeksi Helsinkiin Kyläsaareen, jossa se pidettiin vuoteen 2017 asti joka elokuu. Festivaalin laajennettua kolmipäiväiseksi siirrettiin se Hietalahden sannoille, jossa se on tarkoitus järjestää myös vuonna 2019.

Festivaali järjestetään samaan aikaan myös Virossa ja Ruotsissa. Enimmäkseen EDM-musiikkiin keskittyvä festivaali kerää vuosittain yli 40 000 kävijän yleisön ja se myydäänkin yleensä jo ennakkoon loppuun. Festivaalien vetonauloihin on kuulunut muun muassa Avicii, David Guetta sekä Calvin Harris. Huolimatta siitä, että festivaalia on seurannut suhteellisen ongelmallinen aura aina meluvalituksista edellä mainittuun liikenneongelmiin, on se useasti äänestetty yleisöäänestyksissä vuoden parhaaksi festariksi.

Tuska

Suvilahdessa järjestetään kesän aikana monia tapahtumia, ja se toimii myös tapahtumapaikkana Pohjoismaiden suurimmalle metallimusiikin festarille Tuska Open Air Metal Festivalille. Nykyään kolmipäiväinen festari, jota on tituleerattu myös muun muassa “kauneimmaksi metallifestivaaliksi”, aloitti matkansa vuonna 1998 vaatimattomasti sisäfestivaalina Tavastia-klubilta, josta se pian siirtyi VR:n makasiinien kautta nykyiseen Suvilahteen. Festari on yleensä pidetty heinäkuun alussa, josta se viime vuosina on siirtynyt kesäkuun loppuun.

Tuska on kerännyt vuosien varrella vaikuttavan arsenaalin maailmanluokan esiintyjiä. Suomen ollessa metallimusiikin luvattu maa, on kaikki suurimmat metalliyhtyeet soittaneet Tuskassa lukuisia kertoja. Näitä ovat muun muassa Children of Bodom, Sonata Arctica ja Nightwish. Ulkomaalaisia esiintyviä suuruuksia on ollut esimerkiksi Megadeth, Alice Cooper ja kesällä 2019 jäähyväiskiertueella Tuskaan tuleva Slayer. Vuonna 2018 festari keräsi yli 30 000 hevarin yleisön.

Sideways-festivaali

Viime vuodet ovat olleet suotuisia uusille, vaihtoehtoisille festivaaleille. Yksi näistä menestyksekkäistä tapahtumista on Sideways, jota on järjestetty vuodesta 2015. Vuonna 2018 kesäkuun alussa Helsingin jäähallin alueella järjestetty festari keräsi kuitenkin jo huimat 25 000 kävijää. Festarilla voi vaihtoehto-, rap- tai esimerkiksi punkmusiikin lisäksi nauttia muista tapahtumanumeroista ja oheistoiminnasta, kuten vaikkapa wrestling-showpainista tai drag show:sta. Lisäksi ruoka- ja juomatarjonta on Flow Festivalin tapaan ensiluokkaista.

Festivaali on ollut lähes joka vuosi kaikkina päivinä loppuunmyyty ja vuonna 2019 se laajeneekin kolmipäiväiseksi. Laajan artistikattauksen helmiä ovat olleet muun muassa kotimaiset Vesta, Gasellit ja Pariisin kevät. Ulkomailta esiintymään ovat tulleet Dizzee Rascalin ja French Montanan kaltaiset suuruudet. Vuonna 2019 artistikiinnityksessä on esimerkiksi rap-legenda Nas. Nimekkäistä esiintyjistään huolimatta Sideways haluaa kuitenkin pysyä keskikokoisena ja toimivana festivaalina.

Maailma kylässä -festivaali

Maailma kylässä -festivaali järjestetään Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla jo kahdettakymmenettä kertaa vuonna 2019. Festivaalilla on vuosittain oma teema ja tänä vuonna se on aikaan sopivasti ilmastonmuutos. Muista esitellyistä festivaaleista poiketen Maailma kylässä -festarit ovat poikkitaiteelliset ja musiikki on vain yksi ulottuvuus muiden tapahtumien, kuten tanssin, teatterin ja puheohjelman rinnalla. Sitä kutsutaankin kulttuurifestivaaliksi ja festivaali on kävijöilleen täysin ilmainen.

Jo vuonna 1995 syntynyt festivaali pidettiin aluksi joka toinen vuosi, mutta se muuttui jokavuotiseksi vuonna 2005. Tapahtuma on aina toukokuun lopussa. Musiikkiesityksistä on vastannut lukuisat kotimaiset sekä ulkomaiset artistit, kuten Don Johnson Big Band. Erilaiset ruoat ympäri maailmaa ovat isossa osassa festivaaleja ja sen ohessa järjestetäänkin ruokamessut. Festari on tunnettu myös lapsiystävällisyydestään, ja tapahtumassa onkin esiintynyt esimerkiksi ikisuosikki Fröbelin palikat.

Tikkurila-festivaali

Jos maailmantähdet eivät hetkauta ja haluat keskittyä kotimaiseen tuotantoon, on elokuun alussa kivenheiton päässä Helsingistä, Hiekkaharjun urheilupuistossa Vantaalla pidettävä Tikkurila-festivaali oiva valinta. Vasta viitenä vuotena järjestetty festivaali on suunnattu pelkästään suomalaisille artisteille ja se on toiminut – vuonna 2018 kävijöitä oli yli 25 000. Vuonna 2019 kolmipäiväisenä starttaava festivaali tuo lavalle artisteja laidasta laitaan. Pääkaupunkiseudun suvesta löytyy siis jokaiselle varmasti jotakin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *